
|
Ihana kesän tuoksu, kaunis auringon nousu sekä kiitävät nelijalkaiset kuuluvat Tousle Rouletin maisemaan. Tousle Roulet on virtuaalinen laukkatalli ja sijaitsee Pohjois-Amerikassa. Tallia ympäröivät vihreät niittyarot, sekä puhtaat ja kunnossa pidetyt hiekkatiet johtavat tallin piha-alueelle, parkkipaikan kautta. Tallin piha-ympäristö on avaraa ja siistiä ja talli-alue pyritään aina pitämään puhtaana. Tousle Rouletin laukkatalli on myös saanut suosiota yksityisten keskuudessa, mm. tallin sijainnin takia. Talli on hyvien kulkuyhteyksien päässä ja kaupunkiinkin on vain seitsemän kilometriä. Kaupunki ei ole kovin iso, mutta asukkaita on ihan kiitettävästi. Isommat kisa-alueet sijaitsevat muutamien kymmenien kilometrien päässä, lukuun ottamatta omia puitteitamme, kuten laukkarataa ja kilpailukenttiä, sekä hyviä maastoja. ![]() © Kuvaaja; The Country Clerk, Flickr.com |
|
Tallialue ulottuu kymmenen (10) hehtaarin säteelle. Tuo alue on aidattu luonnonvalkoisin puuaidoin ja sen sisälle mahtuu vilskeen ja hulinan lisäksi myös perustallit joissa jokaisessa on viisikymmentä (50) karsina paikkaa. Toinen talli on suunnattu tammoille ja toinen orheille. Yksityisille tarkoitetussa tallissa on vain kymmenen (10) karsinapaikkaa, joita voi vapaasti pyytää oman yksityisensä käyttöön jos on kiinnostunut talliin muuttamaan. Kilpailutilanteita ja valmennuksia varten tallin alueelta löytyy myös kaksi (3) ratsastuskenttää, yksi esteratsastukselle ja toinen vastavuoroisesti kouluratsastukselle ja kolmas vapaaseen käyttöön. Kaikilta kentiltä löytyy katsomot, lämmitetty hiekkapohja, tuomarien parvi ja estekentältä tietysti estevarasto. Näiden kolmen kentän lisäksi tallialueelta löytyy ikioma laukkarata niin hiekkapohjainen kuin nurmipohjainenkin. Molempia käytetään aktiivisesti, lähes joka kuukausi. Tallin pihalle on rakennettu myös aivan uusi valaistu ja lämmitettävä maneesi, josta myös löytyy katsomot ja tuomarien tilat talvikisoja varten. ![]() © Kuvaaja; The Country Clerk, Flickr.com Isot ori- ja tamma-varsa laitumet sijaitsevat myös tuon kymmenen (10) hehtaarin sisällä, tietysti myös piha-alueeseen kuuluu hiekkaruohopohjaiset tarhaukset. Jokaiselle hevoselle ovat omat määrätyt tarhansa ja kenen kanssa siellä ovat. Tarhaukset pidämme hyvin siisteinä, jokaisen käyttökerran jälkeen puhdistamme ylimääräiset kikkarat ja pallerot pois. Piha-aluetta pidämme erityisen puhtaana ja siistinä, jotta meidän kaikkien olo olisi mukava. Kaikenlisäksi tallin uusimpana erikoisuutena ovat kaksi (3) pyörötarhaa, joissa opetetaan mm. nuoria laukkureita ja sekä ne ovat ihan perus juoksuttamiseen tarkoitettuja. Tallin pihalta löytyy myös hevosille suunnattu rentoutumis "hoitola", jossa voi mm. pestä hevosen, käyttää hevosta infrapunasaunassa tai sitten voi pyytää paikalle hevosen hierojan joka hieroo hevosen läpikotaisin. Tiloja saavat käyttää kaikki tallin jäsenet, niin omat kuin yksityisetkin. (Sivun lopussa näkyy pohjapiirros, sekä käytössä olevat karsinat ja niiden hevoset) ![]() © Kuvaaja; The Country Clerk, Flickr.com |
|
Tousle Rouletin hevosiin on panostettu, työllä ja rakkaudella. Tousle Rouletissa kasvatetaan vain ja ainoastaan englantilaisia täysiverisiä ja ani harvoin poikkeustapauksissa kasvateista koulutetaan este-, koulu-, kenttäratsuja. Tousle Rouletin hevosilla on ennen käytetty VARL-ikääntymistä, kunnes päätettiin siirtyä CAS-ikääntymiseen, joka on LJ:n virallinen ikääntymismuoto. Tästä syystä joillain Tousle Rouletin vanhoilla hevosilla voi olla jälkeläisiä jo 2-vuoden iässä ikääntymismuodon vaihdoksen takia, mutta CAS-ikääntymisen myötä tämä ei ole enää mahdollista. |
|
Tousle Rouletilla on aikaisemmin ollut käytössään VARL-ikääntyminen ja ajankulku, mutta laukkatallina päädyimme siirtymään CAS-ajankulkuun 24.01.2010. CAS-ajankulkua aloimme käyttää, koska se on osa laukkatalleja ja kaikenlisäksi se on selkeämpi, esimerkiksi hevosilla kisatessa. CAS (Centrat Aging System)Mikä CAS oikein on?- CAS on LJ:n jäsentallien yhteinen ikääntymiskaava. - Yksi CAS-vuosi kestää 12 IRL-viikkoa. - Alla olevasta taulukosta ilmenee ikääntymiset ja merkitykset CAS-vuosille. Vuoden 2011 CAS-ajankulkukalenteri
Vuoden 2010 CAS-ajankulkukalenteri
Vuoden 2009 CAS-ajankulkukalenteri
|
|
Tousle Roulet on siis erinomainen paikka juuri sinunkin pollellesi. Aktiivisuutta tallista ei puutu, seuraa hevosellasi on varmasti ja kaiken liäski tämä ei kustanna sinulle mitään. Voit tuoda hevosesi meille koska haluat ja voit viedä sen koska haluat, veloituksetta. Saat käyttää tallin ominaisuuksia niin kuin parhaaksi näet, ainoa velvoite on että muistathan korjata jälkesi lopetettuasi. Yksityisenä sinulla on: » mahdollisuus käyttää tallin palveluita (infrapuna saunat, pesupaikat, laukkaradat, tarhaukset, kentät ja mahtavat maastot, sekä maneesi) » mahdollisuus halpaan vuokraan, kun sitä ei ole lainkaan. » mahdollisuus osallistua valmennuksiin, kursseihin, leireihin, tunteihin ja kisoihin. » mahdollisuus joka kuukausi voittaa jonkinlainen valmennus sinulle ja yksityisellesi. (Joka kuukausi arvotaan yksityisten hevosten kesken valmennus. Jos arpaonni kolahtaa sinun kohdallesi, saat itse valita valmennuksen lajin ja tason hevosellesi sopivaksi.) - Toukokuun voittaja on; arvotaan 25.05.2011 - Tammikuun-Huhtikuun voittaja on; ei voittajaa, ei yksityisiä. » Erityismahdollisuudet jos olet KGR:n jäsen, sillä me olemme ja järjestämme myös vain KGR:lle olevia kisoja ja valmennuksia. Miksi siis enää vain haikailla yksityisenä olemisesta, laita ihmeessä vieraskirjaan viestiä tai sähköpostilla. Pääset varmasti mukaan joukkoomme. |